Täällä tänään

Bloggaamiseen tuli odotettua pitempi tauko. Edellisessä merkinnässä valitin kiirettä, eikä se tosiaankaan helpottanut ennen kuin tänään, kun sain kevään viimeisen kirjatentin suoritettua. Sitä ennen on täytynyt tehdä seminaariesitelmiä, lukea tenttikirjoja ja suunnitella opintoja eteenpäin. Olen myös kirjoittanut pari pientä juttua tiedekunnan opiskelijalehteen, mitä en ollut koskaan aiemmin uskaltanut tehdä. Hyvä, että nyt uskalsin. Parempi kai […]

Gradu-rakastettuni

En olekaan jaksanut kirjoitella vähään aikaan. Olen ollut kiireisempi kuin ehkä koskaan aiemmin elämässäni. Olen jopa alkanut harkita kalenterin ostamista, vaikka olenkin aina salaa naureskellut ihmisille, jotka eivät voi sopia pienintäkään menoa tarkistamatta ensin kalenteristaan. Ymmärrykseni sellaisia ihmisiä kohtaan on viime aikoina kasvanut roimasti. Tammi-helmikuun aikana olen muun muassa * saanut aikaiseksi kaksi seminaariesitelmä. Ne […]

Listamania

Vuoden 2011 luetut: 1. Kutsumus, Kreetta Onkeli 2. Aikavaras, Terry Pratchett 3. Verenjanoa Dallasissa, Charlaine Harris 4. Epäilys, Stephanie Meyer 5. Dyyni, Frank Herbert 6. Pojat urhokkaat, Terry Pratchett 7. Noita, Gregory Maguire 8. Eksyneet näkevät unia, Kirsti Ellilä 9. Eat Pray Love, Elizabeth Gilbert 10. Watchmen, Alan Moore & Dave Gibbons 11. Kirjoita nuorille, […]

Kitchen

Banana Yoshimoton Kitchen (1987) on lempikirjojani. Luin sen ensimmäisen kerran vuosikausia sitten, ja vaikka juoni katosi ajan kuluessa muististani, jäi kirjan salaperäinen tunnelma kuitenkin mieleen. Tartuin kirjaan uudestaan pari päivää sitten, vaikka pelkäsinkin ettei se enää vastaisi muistikuviani. Ihan turhaan, sillä kirja oli juuri niin hyvä kuin muistinkin, ellei parempi. Yoshimoton tyylissä pidän runollisuudesta ja siitä, että arki […]

Norwegian Wood

Olen lukenut viimeisen viikon ajan aina iltaisin Haruki Murakamin Norwegian Wood (1987)-teosta, ja tänään sain sen loppuun. Alku oli tosin aika takkuinen. Aloin lukea kirjaa jo varhain syksyllä, mutta kiinnostus lopahti jo parin ekan luvun jälkeen. Tartuin siihen uudestaan ”pakon edessä” kun muu luettava loppui, mutta sillä kertaa koukkuunnuin. Kirjan hidastempoisuus, joka vielä syksyllä tuntui […]

Rakkautta ja raketteja

Alkuviikonloppu on mennyt mukavasti kotosalla hyvän kirjallisuuden parissa. Toissapäivänä sain tosiaan luettua Amélie Nothombin Antikristan (2003) alusta loppuun. Kirja oli taattua Nothombia. Hienoja kielikuvia, mustaa huumoria, kieroja ihmissuhteita ja sadismia. Ja masokistinen vässykkä päähenkilönä, tällä kertaa tosin ei Nothomb itse kirjallisessa asussa, vaan Blanche, 16-vuotias belgialaistyttö, joka on päässyt etuajassa yliopistoon opiskelemaan. Blanche on yksinäinen lukutoukka, […]

Talviväsymystä

Olen jaksanut tänä syksynä yllättävän hyvin gradun ja muiden opintojen ristipaineessa. Mutta nyt kun tahti on talvea kohti mennessä kiihtynyt ja pitäisi saada nopeassa tahdissa aikaiseksi mm. gradun paranneltu tutkimussuunnitelma ja pari esseetä, ja lukea samalla ensi kuun alussa häämöttäviin tentteihin, on motivaatio yhtäkkiä täysin nollassa. Aamulla tekisi mieli jäädä nukkumaan luennolle lähtemisen sijaan, päivällä […]