The Girl from Hoppers

Sain luettua eilen illalla loppuun taas yhden Love & Rockets-sarjakuvakokoelman, tällä kertaa The Girl from H.O.P.P.E.R.S.in. En ole tähän mennessä tainnut lukea mitään huonoa Hernandezin veljeksiltä, eikä tämäkään pettänyt odotuksia. Maggie ja Hopey seikkailivat vuoroin yhdessä, vuoroin erillään pitkiäkin aikoja. Muita tärkeitä hahmoja olivat haahuileva taiteilija Ray Dominguez ja tämän ystävä Doyle. Yksi koskettavimmista tarinoista […]

Kevätkauden alku

Luennot alkoivat tällä viikolla. Saatiin kiinan ensimmäisen välitentin tulokset. Olin yllätyksekseni menestynyt kokeessa tosi hyvin, vaikka heti sen jälkeen harmittelinkin sitä että olin joutunut käyttämään pinyiniä, enkä ollut lukenut tarpeeksi kielioppia.  Tietysti kokeessa kysyttiin vain niitä perusjuttuja, mutta tulevia opintoja luultavasti helpottaa, että on onnistunut sisäistämään ne kunnolla. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt tuntuu aika […]

American Born Chinese

 Olen joululomalla saanut luettua jälleen kerran hienon sarjakuvaromaanin: Gene Luen Yangin American Born Chinesen (2006). Kirja rakentuu kolmesta näennäisesti erillisestä tarinasta. Ensimmäisessä mukaillaan klassista kiinalaista tarua apinakuninkaasta, joka ei halunnut olla apina vaan yksi jumalista. Toisessa tarinassa pääosassa on koulupoika Jin Wang, joka häpeää kiinalaista syntyperäänsä ja haluaisi olla sinisilmäinen ja vaaleatukkainen kuin muutkin koulutoverinsa. Hän […]

Kitchen

Banana Yoshimoton Kitchen (1987) on lempikirjojani. Luin sen ensimmäisen kerran vuosikausia sitten, ja vaikka juoni katosi ajan kuluessa muististani, jäi kirjan salaperäinen tunnelma kuitenkin mieleen. Tartuin kirjaan uudestaan pari päivää sitten, vaikka pelkäsinkin ettei se enää vastaisi muistikuviani. Ihan turhaan, sillä kirja oli juuri niin hyvä kuin muistinkin, ellei parempi. Yoshimoton tyylissä pidän runollisuudesta ja siitä, että arki […]

Norwegian Wood

Olen lukenut viimeisen viikon ajan aina iltaisin Haruki Murakamin Norwegian Wood (1987)-teosta, ja tänään sain sen loppuun. Alku oli tosin aika takkuinen. Aloin lukea kirjaa jo varhain syksyllä, mutta kiinnostus lopahti jo parin ekan luvun jälkeen. Tartuin siihen uudestaan ”pakon edessä” kun muu luettava loppui, mutta sillä kertaa koukkuunnuin. Kirjan hidastempoisuus, joka vielä syksyllä tuntui […]

Rakkautta ja raketteja

Alkuviikonloppu on mennyt mukavasti kotosalla hyvän kirjallisuuden parissa. Toissapäivänä sain tosiaan luettua Amélie Nothombin Antikristan (2003) alusta loppuun. Kirja oli taattua Nothombia. Hienoja kielikuvia, mustaa huumoria, kieroja ihmissuhteita ja sadismia. Ja masokistinen vässykkä päähenkilönä, tällä kertaa tosin ei Nothomb itse kirjallisessa asussa, vaan Blanche, 16-vuotias belgialaistyttö, joka on päässyt etuajassa yliopistoon opiskelemaan. Blanche on yksinäinen lukutoukka, […]

Ilon ja onnen tarinat

Yliopiston perioditauko loppui eilen. Palasin opintojen pariin ihan hyvillä mielin ja rentoutuneena, sillä en tehnyt gradun eteen mitään koko loman aikana, kun sain edellisellä viikolla alustavan tutkimussuunnitelmankin raapustettua. En juuri jaksanut kertailla kiinaakaan, vaikka olisi varmaan pitänyt. Viikko on aika pitkä aika pitää taukoa uuden kielen opiskelussa, varsinkin jos se kieli sattuu olemaan kiina. Sen […]