Sain luettua eilen illalla loppuun taas yhden Love & Rockets-sarjakuvakokoelman, tällä kertaa The Girl from H.O.P.P.E.R.S.in. En ole tähän mennessä tainnut lukea mitään huonoa Hernandezin veljeksiltä, eikä tämäkään pettänyt odotuksia. Maggie ja Hopey seikkailivat vuoroin yhdessä, vuoroin erillään pitkiäkin aikoja. Muita tärkeitä hahmoja olivat haahuileva taiteilija Ray Dominguez ja tämän ystävä Doyle. Yksi koskettavimmista tarinoista käsitteli Maggien ystävän Speedyn kuolemaa (”Vida Loca: The Death of Speedy Ortiz”), toinen Isabel Ortizin matkaa Meksikoon, jossa hän kohtaa paholaisen (”Flies on the Ceiling”).
En muuten juurikaan harrasta kirjatrailereiden katsomista tai muutenkaan etsi tietoa edes kaikista lempikirjailijoistani. Ehkä alitajuisesti pelkään, että henkilö sanojen takana pettäisi odotukseni tai paljastuisi jotenkin ikäväksi ihmiseksi. (Kai se on vähän tyhmää. Kuka loppujen lopuksi jaksaa koko ajan pitää yllä aurinkoista julkisuuskuvaa? Ihmisiähän taiteilijatkin ovat, ja on niilläkin varmaan joskus huonoja päiviä. Tai aika useinkin.) Uskaltauduin kuitenkin etsimään Youtubesta sarjakuvapiirtäjä Jaime Hernandezin haastatteluja, ja löysin tämän. Se on oikeastaan lyhyt johdatus Love & Rockets-sarjakuvien maailmaan ja siihen, mistä kaikki on saanut alkunsa.
Mun mielestä tämä on tärkeä lainaus: ”There was something in me that thought, if I’m gonna put girls in my comics, I felt the responsibility that I was gonna do this right, instead of just drawing flesh.”
Huvitti, mutta toisaalta ei yllättänyt, että Hernandez oli saanut mieslukijoilta huonoa palautetta Maggien lihomisen takia. Arvostan, että sen sijaan, että tämä olisi kiirehtinyt piirtämään tämän taas hoikaksi lukijoiden menettämisen pelossa, hän päättikin pitää sen ennallaan, koska tiesi sen olevan tärkeää hahmon kehityksen kannalta.
