Täällä tänään

Bloggaamiseen tuli odotettua pitempi tauko. Edellisessä merkinnässä valitin kiirettä, eikä se tosiaankaan helpottanut ennen kuin tänään, kun sain kevään viimeisen kirjatentin suoritettua. Sitä ennen on täytynyt tehdä seminaariesitelmiä, lukea tenttikirjoja ja suunnitella opintoja eteenpäin. Olen myös kirjoittanut pari pientä juttua tiedekunnan opiskelijalehteen, mitä en ollut koskaan aiemmin uskaltanut tehdä. Hyvä, että nyt uskalsin. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Kiinan ekan kurssin sain päätökseen viime viikolla lopputentin myötä. Motivaatio kielen opiskeluun pysyi loppuun saakka yllättävän korkealla. Laiskottelin vain vähän, ja missasin vain yksittäisiä tunteja jos ne sattuivat menemään päällekkäin jonkin tärkeän kanssa. Nyt olen sitten miettinyt, pitäisikö kiinan opiskelua jatkaa vielä pidemmälle. Mielelläni tietty jatkaisin, mutta en vain vielä osaa arvioida, miten raskas mun ensi lukuvuodesta siinä tapauksessa tulee. Pitäisi suorittaa pari sivuainekokonaisuutta ja saada gradu jouluun mennessä valmiiksi. Toisaalta kiinan opiskelu tuntuu enimmäkseen vain harrastukselta, koska suoritan kurssit ylimääräisinä, enkä tutkintoon kuuluvina. Muutenkin kiinan tunnit rytmittivät opiskeluviikkoani kivasti, ja kotiläksyjen tekemisestäkin muodostui ajan kanssa melko toimiva rutiini. Taidan nyt kuitenkin pitää pienen loman kiinasta, ja mietin asiaa uudelleen kesän lopussa.

Tänä keväänä olen myös etsinyt töitä ja asuntoa, ja ainakin toisen suhteen mua onnisti: löysin ns. oman alan töitä, joka saattaa jatkua vielä talvellakin osa-aikaisena. Työt alkavat vasta muutaman viikon päästä. Jännittää vähän, kun en tiedä kuinka vaikeaa työ tulee olemaan, ja kuinka nopeasti pystyn omaksumaan kaiken olennaisen. Oppimiskyky tulee varmasti olemaan koetuksella, varsinkin aluksi.

Tuo asuntojuttu sen sijaan on vielä auki. Pk-seudun asuntotilanne on kai yleisesti aika huonossa jamassa. Ainakin kaupungin jonot ovat pitkät, mutta yksityisillä vuokraajilla sen sijaan on varaa vaatia hervottoman korkeita vuokria oli asunnon kunto ja sijainti mikä hyvänsä. Tällä hetkellä ei olisi juuri energiaa rampata näytöissä, mutta on kai vain jaksettava, ainakin jos haluaa syksyyn mennessä muuttaa. Silloinhan uusia opiskelijoita alkaa taas tulvia kaupunkiin, ja surkea asuntotilanne pahenee entisestään.

Huoh. Voisi kirjoittaa vaihteeksi jostakin mukavasta. Kuten kirjoista, joita olen lukenut blogitaukoni aikana. Jatkoin maaliskuussa Murakamien lukemista ja sain loppuun teoksen After Dark. Kirjassa oli paljon Murakamille ominaisia elementtejä ja aiheita: rinnakkaistodellisuudet, tietoisuus ajasta ja sen kulumisesta, ym. Teoksessa oli kuitenkin vähän välityön makua, eikä se muistaakseni oikein vetänyt mukaansa. After Darkin jälkeen luin Garth Nixin nuorten fantasiaromaanin Sabriel, joka oli ihan jännittävä ja omaperäinen. Olin tosin hieman tyytymätön siihen, ettei henkilöiden taustoja kauheasti syvennetty kirjassa.  Jatkoin myös Sookie Stackhouse-sarjan lukemista ja luin neljännen (vai viidennen?) osan Veren imussa. Charlaine Harrisin romanttinen vampyyrikirjasarja on mielestäni oman lajityyppinsä virkistävin edustaja ihan vain siksi, että kirjat sisältävät mustaa huumoria ja realismin pilkahduksia: päähenkilö Sookie kärsii rahaongelmista eikä useinkaan selviydy seikkailuistaan pelkillä pintanaarmuilla. Jatkoin myös ihanaa Love & Rockets-sarjaa ja luin Jaime Hernandezin sarjakuvaromaanin Wigwam Bam, jossa seurataan jälleen Hopeyn, Maggien ja heidän ystäviensä elämää vuoroin New Yorkissa ja Los Angelesissa. Love & Rockets-sarjakuvat ovat muuten mullistaneet täysin kuvani L.A:sta, jota ennen pidin kulttuurisesti hyvin köyhänä ja pinnallisena paikkana. Viimeisin lukemani teos on Kazuo Ishiguron Yösoittoja – ensimmäinen koskaan lukemani Ishiguro. Kirjan novellit olivat hauskoja, mutta niissä oli myös kaipausta ja surumielisyyttä; yhdistelmä josta pidin kovasti.

Siinäpä ne tuoreimmat kuulumiset. Tämä menis nyt lepäämään ja parantelemaan allergioitaan. Kevät ei ole pelkästään kivaa aikaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s