Kevätkauden alku

Luennot alkoivat tällä viikolla. Saatiin kiinan ensimmäisen välitentin tulokset. Olin yllätyksekseni menestynyt kokeessa tosi hyvin, vaikka heti sen jälkeen harmittelinkin sitä että olin joutunut käyttämään pinyiniä, enkä ollut lukenut tarpeeksi kielioppia.  Tietysti kokeessa kysyttiin vain niitä perusjuttuja, mutta tulevia opintoja luultavasti helpottaa, että on onnistunut sisäistämään ne kunnolla. Tästä on hyvä jatkaa.

Nyt tuntuu aika huvittavalta, mutta paria päivää ennen loman loppua aloin jo tuntea jonkinlaista opiskelu-uupumusta. Siis kuukauden joululoman jälkeen. Kevään opintojen suunnittelu on ollut aika tuskaista, koska on hyvin vaikea arvioida, mihin aika ja voimavarat tulevat riittämään. Vaikka graduvaiheen opiskelijana haluaisin vain suorittaa kaikki kurssit nopeasti alta pois, tiedän ettei se välttämättä ole se paras mahdollinen strategia, koska kaikki ylimääräiset kurssit ja esseet syövät graduntekoaikaa. Meidän tiedekunnassa monet puurtavat gradun parissa jopa pari vuotta, mutta mua se ei kauheasti houkuttele. En ole ihan niin perfektionistinen. Paras olisi jos pystyisi tämän kevään ja kesän tekemään gradua mahdollisimman intensiivisesti, jotta se olisi syksyllä suunnilleen oikolukua vaille valmis. Tai ehkä se on vain toiveajattelua.

Sain loman aikana luettua hyvää kirjallisuutta. Terhi Rannela kirjoitti blogissaan Nobel-palkitun Yasunari Kawabatan Tuhat kurkea-teoksesta ja sen innostamana nappasin sen mukaani kirjastoreissulla. Kirja oli hieno, mutta vielä enemmän pidin saman kirjailijan novellikokoelmasta Kämmenenkokoisia tarinoita. Kawabata kirjoitti elämänsä aikana näitä miniatyyrejään, vain muutaman sivun mittaisia kertomuksia, yhteensä noin 200, joista suomennokseen oli valittu 58. Tarinoiden tyylit ovat aika vaihtelevia, jotkut niistä ovat realistisia, jotkut absurdeja tai humoristisiakin. Toiset muistuttavat pikemminkin proosarunoa kuin mininovellia. Yhteistä niille on  minimalismi, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ne olisivat yksinkertaisia. Päinvastoin lyhyt ilmaisumuoto pystyy ilmaisemaan monenlaisia, kompleksisiakin tunteita.

Oletan, että tarinat ovat kirjassa kirjoittamisjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, 1920-luvulta ehkä 1950-luvulle. Siinä näkee kirjoittajan kehityskaaren koko laajuudessaan. Lukiessa on hauska huomata pieniä yksityiskohtia, jotka toistuvat monessa tarinassa. Joskus myös suuria teemoja. Tarinoiden kiehtovat aloitukset vetävät lukijan mukaansa, ja tarinoiden tunnelma pitää otteessaan vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s