American Born Chinese

 Olen joululomalla saanut luettua jälleen kerran hienon sarjakuvaromaanin: Gene Luen Yangin American Born Chinesen (2006). Kirja rakentuu kolmesta näennäisesti erillisestä tarinasta. Ensimmäisessä mukaillaan klassista kiinalaista tarua apinakuninkaasta, joka ei halunnut olla apina vaan yksi jumalista. Toisessa tarinassa pääosassa on koulupoika Jin Wang, joka häpeää kiinalaista syntyperäänsä ja haluaisi olla sinisilmäinen ja vaaleatukkainen kuin muutkin koulutoverinsa. Hän pitää transformers-leluista, koska ne voivat muuttaa muotoaan ja olla melkein mitä tahansa. Kolmas tarina on kuin sarjakuvan muotoon puettu epähauska, surullinen sitcom. Siinä pääosassa on Danny, joka joutuu vaihtamaan koulua aina kun hänen kaukainen serkkunsa Chin-Kee, rasistinen kiinalainen karikatyyri, tulee kylään. Chin-Kee puhuu englantia vahvalla kiinalaisella aksentilla (”Rong time no see!”), pukeutuu kuin 1800-luvun mandariini ja tekee kaikkea noloa saattaen Dannyn häpeään. Koulussa hän osaa vastata kaikkiin opettajan esittämiin kysymyksiin ja syö lounaaksi ”rapeaksi paistettua kissaa.” Yleisö tietenkin nauraa ja taputtaa.

Surullista on, että amerikkalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa aasialaista syntyperää olevat ihmiset esitetään vieläkin hyvin stereotyyppisillä tavoilla, vaikka yleisö kiinnittääkin rasismiin aiempaa enemmän huomiota. Valtavirtaelokuvissa päähenkilöt ovat aina valkoisia. Heidän ystävänsä ja sidekickinsä ovat toisinaan tummaihoisia tai aasialaisia, mutta esimerkiksi romanttisen komedian genressä on melkeinpä mahdotonta löytää elokuvaa, jossa heidät esitettäisiin parisuhteen toisena osapuolena. Toisaalta perinteiset romanttiset komediat ovat sen verran typeriä, etten usko kenenkään olettavan niillä olevan minkäänlaista sidosta todellisuuteen muutenkaan. Ehkä on hyväkin, että studiopomot pitävät näppinsä erossa erilaisista rakkaustarinoista, sillä heidän käsissään niistä tulisi kuitenkin sitä samaa keskinkertaista mössöä, jota ruokitaan massoille jouluna ja ystävänpäivänä.

Siltikin, jos viihteessä aasialaisia hahmoja ylipäänsä esitetään, he ovat usein tiikeriäitiensä pomottamia akateemisia ylisuorittajia, tietokonevelhoja ja lapsineroja. Positiivisetkin stereotypiat ovat silti stereotypioita, ja niistäkin voi olla haittaa. On aina ongelmallista, jos jokin tietty ihmisryhmä nähdään vain kasvottomana massana, ja yksilöiden väliset erot haudataan kultuurierojen korostamisen alle.

American Born Chinese oli hauska, yllättävä ja ajatuksia herättävä kirja. Se ei kerro pelkästään rasismista, vaan sen sanomaan voi samastua oikeastaan kuka vain, joka on joskus tuntenut halua olla jotakin muuta kuin oikeasti on.

Tässä vielä linkki Gene Luen Yangin kotisivuille: http://geneyang.com/

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s