Kitchen

Banana Yoshimoton Kitchen (1987) on lempikirjojani. Luin sen ensimmäisen kerran vuosikausia sitten, ja vaikka juoni katosi ajan kuluessa muististani, jäi kirjan salaperäinen tunnelma kuitenkin mieleen. Tartuin kirjaan uudestaan pari päivää sitten, vaikka pelkäsinkin ettei se enää vastaisi muistikuviani. Ihan turhaan, sillä kirja oli juuri niin hyvä kuin muistinkin, ellei parempi. Yoshimoton tyylissä pidän runollisuudesta ja siitä, että arki ja mystinen sekoittuvat toisiinsa niin saumattomasti.

Kitchenissä on kolme osaa, ensimmäinen ja toinen ovat samaa novellia ja kolmas, Moonlight Shadow, on oma erillinen novellinsa. Niminovellissa nuori opiskelijatyttö Mikage Sakurai yrittää selviytyä isoäitinsä, ainoan jäljellä olleen sukulaisensa, kuolemasta. Pian yliopistotuttu Yuichi Tanabe tarjoaa hänelle väliaikaisen asuinpaikan kodistaan. Saman katon alla asuu pojan henkeäsalpaavan kaunis äiti, joka todellisuudessa on tämän sukupuolta vaihtanut isä. Mikage rakastaa ruoanlaittoa ja keittiöitä, ja hänen harrastuksensa auttaa häntä selviämään yksinäisyyden ja surun tuntemuksista, samoin kuin Yuichin ja tämän äidin Erikon seura. Mikage ymmärtää jotakin olennaista kuolemasta, elämästä ja rakkaudesta. Novellin sanoma kiteytyy mielestäni parhaiten tässä lainauksessa: ”Jos yritän selittää se kuulostaa hirveän yksinkertaiselta: maailma ei ole olemassa erityisesti minua varten. Niinpä ikävien asioiden määrä ei koskaan muutu. Niille ei itse voi mitään. Sen tähden muista asioista täytyykin tehdä mielettömän iloisia.”

Moonlight Shadow käsittelee niin ikään menetystä. Päähenkilö Satsuke on juuri menettänyt poikaystävänsä Hitoshin tapaturmassa ja täyttää päivänsä erilaisilla toiminnoilla, jotta yhteenkään päivään ei jäisi ylimääräisiä hetkiä miettiä tapahtunutta: ”Minusta kuitenkin tuntui että minun oli jollakin tavoin pidettävä käteni ja ruumiini ja mieleni liikkeessä. Halusin ajatella, että jos sinnikkäästi jatkaisin ponnistelujani kykenisin viimein murtautumaan ulos kehästä.” Satsukella on tapana aamuisin hölkätä läheisen joen sillalle – samalle jossa hän ja Hitoshi aina ennen erosivat. Eräänä aamuna tyttö tapaa sillalla tuntemattoman naisen, joka tuntuu tietävän hänestä enemmän kuin on järjellisesti mahdollista. Todellisuus sekoittuu yliluonnolliseen; planeettojen ollessa oikeassa asennossa ja säätilan ollessa juuri oikea, voi sillalla kerran sadassa vuodessa nähdä harvinaisen ilmiön. Ajan erottamat rakastavaiset saavat hyvästellä toisensa. ”Eroaminen on tuskaa, kuolema on tuskaa. Mutta rakastaa pitää niin, että uskoo sen kestävän ikuisesti.”

Kirjan lukemisen jälkeen sain idean ostaa sen kaverille joululahjaksi, joskin jouduin hankkimaan sen englanniksi, koska suomenkielinen painos on aikoja sitten loppunut. Itse luin kirjan värikkäillä ysärikansilla, mutta tämä uusin painos on saanut seurakseen minimalistisen tyylikkäät kannet (ks. alla). Täytyy toivoa, että kirja on englanniksi yhtä hyvä kuin suomeksi. Tietystihän olisi parasta jos kirjan pystyisi lukemaan alkukielellä, koska jotain katoaa aina käännöksessä, mutta tässä tapauksessa se on melko mahdotonta. Löysin kuitenkin netistä hyvän analyysin teoksesta. Siinä japaninkielentaitoinen kirjoittaja kommentoi myös käännöstä, ja vertailee japanin- ja englanninkielisiä ilmauksia toisiinsa:
http://pages.cs.wisc.edu/~caitlin/papers/kitchen.html

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s