Opiskelua, jne.

Päivä on mennyt vaihteeksi ahkeroidessa. Huomenna on kirjatentti, johon en ole oikein ehtinyt valmistautua, koska on ollut niin paljon kaikkea muuta. (No okei, olisinhan mä voinut käyttää paremmin hyödyksi ne hetket, kun luin blogeja tai pelasin koneella nostalgiapelejä…) Toivottavasti muistan kirjoista edes keskeiset teesit, joita voin sitten analysoida kokeessa.

En ole tehnyt gradun eteen oikeastaan mitään pariin viikkoon, mutta tänään sain jostakin syystä inspiksen. Avasin gradutiedoston ja kirjoitin uudestaan yhden alaluvun, jonka rakenne on vaivannut mua siitä lähtien kun kirjoitin sen raakaversion. Jostakin syystä runsas ja vaikeaselkoinen lähdemateriaalikin avautui silmieni eteen aiempaa ymmärrettävämpänä. Sen keskeltä nousi juuri niitä juttuja, joita voin myöhemmin lähteä tutkimaan. Tältä se kai tuntuu, kun gradunteko lähtee rullaamaan. Aika mahtava fiilis.

Katsoin äsken loppuun myös ranskalaisen dokumentin Shanghai, seikkailijan paratiisi, joka tuli muistaakseni Yle teemalta. Dokumentti kertoo Shanghain alamaailmasta 1920- ja 1930-luvuilla, jota taitava gangsteri Du Yuesheng piti hallussaan. Yueshengin röyhkeydestä kertoo mielestäni jotakin se, että hänen rakennuttamansa temppelin suojissa toimi salaa huumelaboratorio.  Koska Shanghai oli perinteinen ”treaty port” eli sopimussatama, jossa länsimaiset saivat asua ja käydä kauppaa, toimi kaupungissa myös ranskalainen poliisi, joka oli jo 1920-luvulla tehnyt ”sopimuksen paholaisen kanssa.” Tämä oli paholainen oli tietenkin Du Yuesheng. Hän tuki myös Tsiang Kai-shekin johtamaa Kuomingtan-puoluetta, mistä hän sai maksaa kun kommunistit vuonna 1949 nousivat valtaan – Yuesheng joutui pakenemaan Hong Kongiin, jossa hän kuoli oopiumriippuvaisena. Dokumentin kiehtovinta antia olivat mielestäni vanhat arkistofilminpätkät vanhasta Shanghaista, sen ylellisestä yöelämästä, mutta toisaalta köyhyydestä ja siirtolaisten virrasta. Myös kuvat oopiumiluolista ja bordelleista  olivat pysähdyttäviä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s