Ilon ja onnen tarinat

Yliopiston perioditauko loppui eilen. Palasin opintojen pariin ihan hyvillä mielin ja rentoutuneena, sillä en tehnyt gradun eteen mitään koko loman aikana, kun sain edellisellä viikolla alustavan tutkimussuunnitelmankin raapustettua. En juuri jaksanut kertailla kiinaakaan, vaikka olisi varmaan pitänyt. Viikko on aika pitkä aika pitää taukoa uuden kielen opiskelussa, varsinkin jos se kieli sattuu olemaan kiina. Sen oppiminen tuntuu usein siltä kuin rakentaisi pitkää muuria, jonka alkupää alkaa rapistua loppupään valmistuessa. The Great Wall of Chinese. 😉

Ajattelin graduprosessin alussa ettei mulla varmasti olisi aikaa lukea gradu- ja tenttikirjallisuuden lisäksi mitään ylimääräistä, mutta olenkin syksyn aikana lukenut kolme hienoa romaania. Ne ovat kaikki kirjailijalta, jolta en ollut koskaan aiemmin lukenut yhtään mitään: Amy Tanilta. Oikeastaan olen hurahtanut tämän kirjoihin vähän samalla tavalla kuin lukioaikoina Margaret Atwoodiin. Vaikka kolme kirjaa onkin aika kapea katsaus kirjailijan tuotantoon, Tanin tapauksessa siitä voi ehkä jo vetää johtopäätöksiä, sillä monissa (ellei kaikissa) tämän kirjoissa on hyvin samanlaisia teemoja ja henkilöhahmoja. Tanin vanhemmat ovat Yhdysvaltoihin muuttaneita kiinalaisia, ja kirjojen kantava teema onkin usein toisen polven amerikankiinalaisten identiteetin etsintä kahden hyvin erilaisen kulttuurin välissä. Toisaalta kirjoissa katsotaan usein myös kauas menneisyyteen, siihen mitä Yhdysvaltoihin Kiinasta muuttaneet ovat aikoinaan joutuneet jättämään taakseen. Amerikassa elämä on usein rauhallista ja mukavaa, mutta menneisyys Kiinassa on täynnä järkyttäviä ihmiskohtaloita, surua ja kohtalon oikkuja. Kiinan historia ja maantiede tulevat Tanin kirjoissa lukijan silmien eteen elävämpänä kuin historiankirjoissa. Miten kauheita asioita kiinalaiset ovat saaneetkaan kokea! Vallankumouksia, sotia, sisällissotia, köyhyyttä, nälänhätää…

Luin Tanin teokset The Bonesetters Daughter (2001), The Hundred Secret Senses (1995) ja viimeisimpänä Keittiöjumalan vaimon (1991). Hassua, etten Tanin tapauksessa aloittanut kirjailijan vanhimmasta kirjasta ja siirtynyt sitten uudempaan tuotantoon, vaan tein tavallaan matkan uudemmasta vanhimpaan.

Kaikissa kirjoissa keskushenkilöt olivat naisia, joilla oli vaikea suhde omaan kiinalaiseen äitiinsä tai muuhun naispuoliseen lähisukulaiseen. Bonesetters Daughterin Ruthilla oli huonot välit äitiinsä, sillä tämä oli pelottanut lastaan taikauskoisilla ajatuksillaan ja itsetuhoisuudellaan, jotka hän oli puolestaan perinyt omalta äidiltään, joka koki traagisen kohtalon 1900-luvun alun Kiinassa. The Hundred Secret Senses-kirja puolestaan keskittyy Olivian ja tämän siskopuoli Kwanin vaikeaan suhteeseen. Keittiöjumalan vaimon Pearl ja tämän äiti Winnie taas pitävät toisiltaan salaisuuksia. Kirjoissa oli myös samanlainen kerrontatyyli: nykyajan kuvaukset katkaisivat välillä toisen keskushenkilön kertomukset omasta menneisyydestään Kiinassa.

Oma suosikkini noista kirjoista oli Keittiöjumalan vaimo kaikessa järkyttävyydessään. Kirja on kuvaus perhehelvetistä 1900-luvun alun Kiinassa, aikana jolloin naisilla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia oikeuksia avioliitossa. Kirja vastaa täydellisesti kysymykseen, mihin sitä feminismiä oikein tarvitaankaan. The Hundred Secret Senses oli koukuttava, mutta ajautui omaan makuuni vähän liikaa paranormaalin ja mystisen puolelle. The Bonesetters Daughter oli sekin vaikuttava teos, joka sisäksi paljon viisaita ajatuksia.

”As he said this, Precious Auntie came back into my mind. I was remembering how she taught me that everything, even ink, had a purpose and a meaning: Good ink cannot be the quick kind, ready to pour out of a bottle. You can never be an artist if your work comes without effort. That is the problem with modern ink from a bottle. You do not have to think. You simply write what is swimming on the top of your brain. And the top is nothing but pond scum, dead leaves, and mosquito spawn. But when you push an inkstick along an inkstone, you take the first step to cleansing your mind and your heart. You push and you ask yourself, What are my intentions? What is in my heart that matches my mind?
– The Bonesetters Daughter

Seuraavaksi lukulistalla onkin Tanin ehkä tunnetuin teos The Joy Luck Club (1989) , tai Ilon ja onnen tarinat.

Advertisements

2 kommenttia artikkelissa “Ilon ja onnen tarinat

  1. Minakin pidan Amy Tanin kirjoista, tosin olen lukenut vain Keittiojumalan vaimon ja Ilon ja onnen tarinat. Suomessa haalin aina kirjastojen poistomyynneista ja markkinoilta Kiinaa kasittelevia ja kiinalaisten kirjailijoiden teoksia. Niilta reissuilta nuokin kaksi kirjaa sattuivat mukaan 🙂

    Itsestakin on viimeaikoina tuntunut, etten ehdi oppikirjojen (ja pakollisen kiinalaisen romaanin) lisaksi muuta lukea. Mutta onneksi iltaisin ennen nukkumaan menoa on aikaa. Talla hetkella luettava on kyllakin hieman painavampaa tekstia, Dikotterin Mao’s Great Famine. Jotenkin tuo Kiinan 1900-luku tuppaa kiinnostamaan paljon.

  2. Kiinan 1900-luku on todellakin kiehtovaa aikaa. Täytyy varmaan munkin jossain vaiheessa lukea aiheesta hyviä historiateoksia, että saisi siitä jonkinlaisen kokonaiskäsityksen. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s