Gradunaiheen metsästys

Pääsin sittenkin toivomalleni kiinan kurssille, vaikka luulin, etten ollut ilmoittautunut sille ajoissa. Jee! 🙂 Tuntuu mukavalta jatkaa opiskelua ryhmässä, asiantuntevan opettajan ohjauksessa. Etenen toivottavasti nopeammin, kun opiskelu on säännöllistä ja rutiininomaista, eikä niin vapaata ja hajanaista kuin itseopiskelussa.

Lähiaikoina alkavat myös gradun metodiopinnot. Seminaarin ohjaajasta ei ole kuulunut mitään kesäkuun jälkeen, vaikka meillä pitäisi olla ensimmäiset tapaamiset samoihin aikoihin metodiopintojen kanssa. Minulla ei ole vieläkään tarkoin määriteltyä aihetta, ja haluaisin jutella siitä ohjaajan kanssa. Tietysti mua stressaa ihan kauheasti se, että kaikilla muilla semmassani on jo gradunaiheet, joita he ovat ehtineet kypsytellä kuukausia, kun taas minulla ei ole vielä mitään.

En oikein muutenkaan tiedä, onko meidän seminaariohjaaja sellainen, jonka ohjauksessa pystyisin tekemään gradun. Olen tavannut sen muutaman kerran ja yrittänyt keväällä sähköpostin välityksellä kysyä ehdotuksia gradunaiheeksi, mutta sillä ei ollut tarjota mitään konkreettista. Meidän tiedekunnassa on yleistä, että ohjaaja on jo ennen semman alkua miettinyt valmiita aiheita, joita tarjota opiskelijoille, jotka vasta etsivät aihetta. Ohjaajalla kun on enemmän asiantuntemusta eri tutkimusalueista, joten hän tietää minkälaiset tutkimusongelmat sopisivat graduun, ja mitkä taas on tutkittu läpikotaisin. Meidän ohjaaja taas tuntuu painottavan opiskelijan itseohjautuvuutta ja haluaisi kai minun tempaisevan itse gradunaiheen jostakin. Ongelmani on se, ettei minulla ole mitään tarkoin rajattua kiinnostuksenkohdetta oppiaineeni sisällä, vaan niitä on paljon ja laajalti. En siis ole mikään pekkahimanen, joka olisi jo ekana opiskeluvuonna päättänyt oman erikoisalansa…

Olen viime aikoina painiskellut sen kanssa, tuleeko gradusta parempi jos sen aiheen on keksinyt itse, vrt. ohjaaja on ehdottanut sitä. Monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että itse keksitty on paras, kun taas joidenkin mielestä se, että on vähän etäällä omasta gradunaiheestaan takaa sen, että työstä tulee laadukkaampi. Go figure.

No, täytyy toivoa, että löydän aiheen tässä syksyn aikana, ja pääsemme ohjaajan kanssa yhteisymmärrykseen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s