Who watches the Watchmen?

Olen lukenut tänä kesänä kolme mielenkiintoista ja laadukasta sarjakuvaromaania. Ensimmäinen oli keväällä aloittamani Watchmen, joka on Alan Mooren ja Dave Gibbonsin tekemä, ja DC Comicsin julkaisema klassikko vuodelta 1985. Toinen on Guy Delislen Shenzhen (2000) ja kolmas Alison Bechdelin Hautuukoti (2006). Kahdesta jälkimmäisestä teen arvion myöhemmin.

Watchmen edustaa noista lukemistani vähän perinteisempää ”supersankarisarjakuvaa”, vaikka tosiasiassa teoksessa ainoastaan yhdellä hahmolla on yliluonnollisia voimia. Sarjakuvassa liikutaan 1980-luvun alun New Yorkissa, mutta siitä huolimatta, että teoksessa käsitellään aikakauden keskeisiä poliittisia kysymyksiä, kuten Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välistä kylmää sotaa, rikollisuutta ja muita sosiaalisia ongelmia, on teoksessa kuitenkin myös kutkuttavaa vaihtoehtohistoriaa.

Ideana on se, että 1940-luvulla sarjakuvasankareista mallia ottaneet tavalliset naiset ja miehet ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja avustavat poliisivoimia naamioihin ja viittoihin pukeutuneina, usein todellisen henkilöllisyytensä salaten. Vaikka alkuperäinen ryhmä hajaantuikin kymmenen vuotta myöhemmin, on heidät korvannut1960-luvulla heistä vaikutteita ottanut joukko, johon kuuluu naamiosankareita kuten Rorschach, Nite Owl ja Silk Spectre, joka on vastentahtoisesti perinyt äitinsä manttelin. Dr. Manhattan on hahmoista ainoa, joka on aidosti ”super”, sillä hän on entinen ydinfyysikko, joka on hirvittävän työtapaturman seurauksena saanut yliluonnollisia voimia, ja on käytännössä kaikkivoipa. Dr. Manhattanin ilmestyminen on kääntänyt voimasuhteet lännen hyväksi, ja joku lehtimies veisteleekin: ”God exists – and He’s on our side!”


Hahmot ylhäältä alas: Dr. Manhattan, The Comedian, Silk Spectre, Dr. Ozymandias, Captain Metropolis, Nite Owl, Rorschach

Sarjakuvan alussa naamioitujen sankarien suosio Yhdysvalloissa on kuitenkin hiipunut ja ihmiset ovat alkaneet pelätä ja halveksia heitä. Suurin osa heistä onkin jäänyt pysyvästi eläkkeelle, ainoastaan Rorschach pyristelee yhä vastaan ja kieltäytyy paljastamasta todellista henkilöllisyyttään. Tarina käynnistyy kun yksi entisistä sankareista, The Comedian, löytyy murhattuna, ja Rorschach alkaa etsiä tämän murhaajaa. Onko Comedianin kuolema osa suurempaa salaliittoa, jonka tarkoituksena on päästä lopullisesti eroon naamioiduista sankareista?

Watchmenin maailmankuva on hyvin kyyninen ja synkkä, mikä on hauskassa kontrastissa perinteisen piirustustyylin ja värien käytön kanssa. Sarjakuvassa on paljon tekstiä, joskus mielestäni vähän liikaakin. Tarina on kuitenkin moniulotteinen ja koukuttava, ja hahmot kaikessa inhimillisyydessään kiehtovia. En suosittele lukemaan Watchmenia yhdessä illassa, koska silloin lukukokemus voi puuduttaa, sen verran synkästä ja väkivaltaisesta teoksesta on kysymys. Itse luin sen pieninä paloina, luku kerrallaan, ja mielestäni se toimi hyvin niin.

Moni on kritisoinut sarjakuvan loppuratkaisua verrattuna Watchmen-elokuvaan, joka ilmestyi vuonna 2009. En ole vielä nähnyt leffaa, mutta sarjakuvan loppu oli todellakin hämmentävä! Mutta ei siitä sen enempää, lukekaa itse. 🙂

Kuvat: Watchmen-wiki

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s